Uusi tukka, uudet kujeet

Lauantaina minulla oli ihana hemmottelupäivä. Kävin pitkästä aikaa huollattamassa kuontaloni kampaajalla. Olin jo jonkin aikaa etsinyt sopivaa kampaamoa, sillä vaikka Helsingissä olen asunut jo pitemmän tovin, ei vakikampaamoa ole vielä löytynyt. Minulle on tärkeää, että kampaajani osaa leikata tukan niin, ettei minun tarvitse juosta hänen tykönään vähän väliä mallia ylläpitämässä. Lisäksi toiveenani on värjätä hiukseni myrkyttömästi laadusta tinkimättä. Nyt täytyy kyllä olla tohkeissaan, sillä löysin kampaamon, jonka asiakkaana haluan pysyä. Annankadulla on ekokampaamo Salon Pacifique, joka täyttää kaikki kriteerini. Pacifiquessa kaikki tehdään mahdollisimman luonnonmukaisesti ja kaiken maailman kertakäyttöroinaa välttäen. Föönitkin toimivat tuulivoimalla tuotetulla ekosähköllä! Kaiken tämän lisäksi kampaamo on ilo silmälle. Sisustus on kotoisa, muttei hippimäinen. Itseäni usein häiritsee se, että kaiken maailman hampuusihipit pilaavat kaikkien meidän luonnosta välittävien maineen. En ymmärrä miksi ekoilun täytyy usein näyttää niin nuhruiselta. Pacifiquessa tätä ongelmaa ei ole. Minun hiukseni kuntoon taikoi Taru, joka oli ihastuttavan hymyileväinen asiakaspalvelun ammattilainen. Hän loihti hiukseni kiiltäviksi, keitti makoisat sumpit ja turisi mukavia.

Pacifiquesta ostin itselleni uuden shampoon ja hoitoaineen, sekä hoitavan muotoilutuotteen. Kaikki ovat Less is More by brandhuber & trummer-sarjaa. Tuotteet ovat valmistettu sertifioiduista luomulaatuisista kasviraaka-aineista. Lyhyen koekäyttöni jälkeen voin suositella tuotteita lämpimästi. Minulle on tärkeää se, miltä tuotteet tuoksuvat. En pidä siitä, kuinka monet kasvipohjaiset kosmetiikkatuotteet tuoksuvat multamaiselle. Nämä hiustuotteet tuoksuvat ihastuttaville, raikkaille ja sopivan miedoille. Tykästyin varsinkin Mascobadogel-muotoilutuotteeseen. Se tuuhentaa hiukseni juuri sopivasti, jättäen hiukseni pehmeiksi, sileiksi ja hyväntuoksuisiksi.

Annankadulla piipahdin myös Korres-liikkeeseen naamarasvaostoksille. Tuohon liikkeeseen en uskalla astua ihan pian uudestaan, sillä olisin halunnut ostaa sieltä kaikki mahdolliset tuotteet. Ihastuttavia tuoksuja ja kauniita paketteja hyllyt pullollaan. Sain hyvää ja asiantuntevaa palvelua osakseni ja myyjän suosituksesta päädyin ostamaan geelimäistä granaattiomena-kasvovoidetta sekä kasvojenkuorintavoiteen. Nämä sopivat kinkkiselle iholleni, joka näppylöityy helposti stressistä, suklaasta ja kuukauden tietyistä päivistä. Korresilla minua ilahdutti tuotteiden luonnonmukaisuuden lisäksi kohtuulliset hinnat sekä kauniin yksinkertaiset pakkaukset.

Bluessia ja olutleipää

Viikonlopun jäljiltä tanssijalkojani vielä kolottaa ja mieleni on kirkas kuin Sääskjärven aallokko! Päätin viettää rauhallisen koti-illan ja vetristellä jauhopeukaloitani. Jääkaapistani löytyi pullollinen Carlsbergin keväistä uutuutta, Copenhagen –olutta. Juoma maistuu raikkaan kesäiseltä sellaisenaankin, mutta minä päätin käyttää sen olutleivän valmistamiseen. Reseptipohjana käytin uusimman Glorian Ruoka&Viini –lehden reseptiä, jota tosin muokkasin runsaalla kädellä. Oluen hapanta makua taittamaan lisäsin hunajan lisäksi makeita kuivattuja taateleita. Alla leivän reseptin niin kuin itse sen valmistin:

5dl olutta

50g hiivaa

2 rkl suolaa

4 rkl hunajaa

5 dl ruisjauhoja

8 dl sämpyläjauhoja

50 g voita

2 dl pilkottuja, kuivattuja taateleita

päälle:

kurpitsan siemeniä

taustamusiikki: Robert Johnson

Lämmitä olut kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva, suola, hunaja ja taatelin palat. Lisää pikkuhiljaa jauhot taikinaa vaivaten. Lisää alustuksen lopuksi pehmeä, kädenlämpöinen voi. Kohota taikinaa n 40 minuuttia. Jaa taikina 8 osaan ja pyörittele osista palloja. Laita pallot kahteen jonoon leivinpaperin päälle. Sivele leivän pintaa vedellä ja ripottele päälle kurpitsansiemeniä. Kohota leipiä vielä puolisen tuntia liinan alla. Paista leipiä 200 asteessa puolisen tuntia uunin alaosassa.

Mielestäni tärkeä taustavaikuttajia leivonnaisten ja ruokien onnistumiseen on musiikki. Sen tähden koen tärkeäksi kertoa varsinaisen valmistusohjeen lisäksi sen, minkälaisen musiikin tahdissa ruoka on valmistunut.

Tapasin viikonloppuna levyään myyvän blues-muusikon irlantilaisbaari O’Malleyssa, jossa pistäydyin illan päätteksi Irish Coffeella. Tähän väliin on mainittava, että O’Malleyssa tuo juoma osataan valmistaa sellaiseksi, että se vie todella kielen mennessään! Blues-mies oli esiintynyt samassa paikassa kyseisenä iltana, jota en tosin ollut kuulemassa. Kyseessä oli Robert Johnsonin tribuuttilevy, jossa tributoivat Echo & Cane, levy on nimeltään The Ghost of Robert Johnson. Laitoin tuon levyn pyörimään ennen kuin ryhdyin mittailemaan taikina-aineita kulhoon. Musiikki todellakin sopi happaman-makean viipyilevillä rytmeillään olutleivän tekoon!

Veljeni osasi kertoa, että tarinan mukaan oikea Robert Johnson myi sielunsa itse paholaiselle, ja sai siitä palkaksi mainiot kitaransoittotaitonsa. Oli nuo sävelet peräisin paholaiselta tai ei, minun keittiössäni pitää vahtia keittiöjumala, Madonna-ikoni, matkamuisto Palestiinasta. Sen valvovan silmän alla taikina kohosi täydellisesti ja leipä paistui uunissa kauniin ruskeaksi, levittäen huumaavaa tuoksuaan talon portaikkoon saakka.

Valmiin olutleivän happaman makeaa liittoa täydentää erinomaisesti suolaisempikin juusto, ja tietysti pinnalle suloisesti sulava ehta kirnuvoi!

Taidetta ja kahvia

Tänään oli oivallinen päivä kerrassaan. Vietin sen ystävien kera Ateneumissa. Helene Schjerfbeckin juhlanäyttely oli tänään ensimmäistä päivää. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta hänen syntymästään. Näyttelyssä oli esillä lähes kolmesataa teosta. Itselleni tuo määrä oli jo hieman liikaa. Schjerfbeckin taulut ovat niin täynnä tunnetta, että on vaikea ottaa vastaan sitä kaikkea kerralla. Ehkäpä menemme katsomaan näyttelyn vielä uudestaan jonkin ajan kuluttua, sillä nyt tuntui etten viimeisiin tauluihin oikein enää jaksanut keskittyä. Tuli Schjerfbeck-ähky. Omia suosikkejani hänen teoksistaan ovat mm. Tanssiaiskengät, Omakuva vuodelta 1912 ja Kansakoulutyttö II. Todella pysäyttäviä ja jotenkin hurjia mielestäni ovat hänen ihan viimeiset omakuvansa.

Ateneumin kahvilassa nauttimani rahkapulla oli mainion maistuva. Pidin myös kahvilan tunnelmasta. Ja taas todistettiin heikkouteni taidemuseoiden kirjakauppoihin. Niitä kaikenmaailman paperitavaroita ja kortteja kun ei vaan koskaan voi olla liikaa...

Marjatan kiiruhdettua Turun junaan kävin vielä Tuulimarian kera Kämp Gallerian marikahvilassa. Siellä katosi lautaseltani karjalanpiirakka munavoilla alta aikayksikön. Tässä kahvilassa en ollutkaan aikaisemmin käynyt. Pidin sen tunnelmasta, kahvi tosin ei ollut kummoista.

 

p.s. Jokseenkin kismittävää, ettei Ateneumissa saa ottaa valokuvia. Ihan vaan henkilökohtaisena vastalauseena otin kuvan Ateneumin eteisen lattiasta...

Rintarossit

Muistatkos, kun aikoja sitten kerroin, että aloitin pienen askartelupuhteen? Viimeinkin sain jotain valmiiksi. Näpertelin tuommoisia rintarosseja ja sormuksen. En ole aiemmin moisia tehnyt, joten jouduin sormuksenkin tekemään kertaalleen uudelleen. Jälki oli niin kovin suttuista. Eihän se käy päinsä. Purkua ja uudelleen tekoa siis. Mukavaa näpertelyähän tämä oli, lukuunottamatta sitä hetkeä, kun sormenpääni liimautuivat yhteen pikaliiman ansiosta...

Vapaapäivän aamu

Fedja näytti minulle mallia, kuinka vapaapäivän aamua tulee viettää.

Fedja showed me the proper way to spend a day off.

Satulasuoja, avainnauha ja täytetyt sienet

Minulla on ollut tänään jokseenkin puuhakas päivä. Johtunee varmaankin tuosta ihastuttavasta kesäisestä säästä, joka Helsingissä parhaillaan vallitsee. Aluksi sain päähäni, notta pyöräni, Olga Amalia Öglandin, satulalle täytyy tehdä jotain. Satula on vanha, josta päälliset repsottavat niin kovin, että housut menee pyöräillessä rikki, tahi vähintään värjääntyy mustaksi takamuksesta. Paremman kankaan puutteessa silppusin vanhat housuni tilkuiksi. Kangas on vakosamettia ja sopii mielestäni Olgan luonteelle vallan mainiosti. Toki ongelmaksi saattaa muodostua kankaan vedenpitämättömyys. Kunhan taas saan inspiraation, niin ompelen Olgalle sateen varalta toisen satulasuojuksen vaikkapa vanhasta sadetakista. Koska olen mahdoton hätähousu ja malttamattomuus on toinen nimeni, en mitannut satulaa ennakkoon, en tehnyt kaavoja, enkä suunnitellut suojusta muutenkaan sen paremmin. Ihan kelvollinen siitä tuli silti, tosin hitusen liian suuri.

Satulasuojuksen valmistuttua koin, että jotakin on vielä näperreltävä. Puuhelmistä, kuminauhasta ja jonkun laatikosta löytyneen mainosavainnauhan metallihärpäkkeestä kokosin itselleni avainnauhan töihin. Luulisi tuovan piristystä arkiseen aherrukseen moiset värit.

 Kaiken näpertelyn päätteeksi minut yllätti nälkä. Kaupasta löytyneet jättiherkkusienet ilahduttivat minua kovin, sillä täytettynä ne ovat tämän hetkistä lempiruokaani. Sen lisäksi, että ne ovat turkasen maukkaita, ovat ne helppoakin helpompi valmistaa. Valmistusohje on simppeli: 1.Ota sienistä kannat irti 2.Täytä sienet aurajuustolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla 3.Ripottele päälle reilusti juustoraastetta 4.Laita sienet uuniin suunnilleen 200-asteeseen ja ota pois, kunhan ovat nahistuneet ryppyisiksi ja juusto päällä on kullanruskean rapsakkaa. Sienien lisäksi valmistin myös ikisuosikkejani täytettyjä kesäkurpitsoita. Kesäkurpitsojen ohjeen voin laittaa joskus toiste. Niitä teen joka kerta hieman eri tavoin ja aina maistuu niin, että napa tirisee.

Hanami

Sunnuntaina tie vei minut ja ystäväni Marjatan Roihuvuoreen, jossa juhlimme Hanamia, kerrassaan valloittavaa japanilaista juhlaa. Nautimme kirsikkapuun alla oivat sumpit ja kirjoitimme muutaman haikun. Lisäksi taittelimme kolibri-origamit. Kakkuakin oli.