Reissussa osa 2: Bodö ja Vaeroy

Olen täysin menettänyt sydämeni pohjoiselle Norjalle ja Lofooteille. Miten kaunista voikaan maailmassa olla. Koska olen itkupilli sain olla silmänurkkaa jatkuvasti pyyhkimässä. Luonto herkisti minut toden teolla. Kaunista kerrassaan, kaunista. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat minun hataraa höpötystäni, jätän turhat pulinat tähän ja annan sinun nähdä itse.

Otos junamatkalta Trondheimista Bodöön

Bodö on hurmaava satamakaupunki

Bodösta Vaeroyhin kuljimme autolautan kyydissä

Ilma oli raikkaista raikkain. Vuorenhuiput jäivät usvan taa piiloon.

Vasta seuraavana päivänä näimme kuinka korkeat vuoret oikeasti olivatkaan.

Eivätkö vuoret näytäkkin ihanan mystisiltä lymyillessään usvan takana piilossa?

Paikoin polku oli hurjan kapea ja aikamoisen jyrkänteen kupeessa.

Teltassa oli mukavaista uinua.

Vaeroyn kirkonkylä

Iltarusko saatteli meidät Moskenesiin lähtevään lauttaan.

Reissussa osa 1: Laiva, Tukholma ja Lilleström

Palasin eilen, mitä ihanimmalta matkalta. Matkustimme junalla halki Norjan, aina Lofooteille asti. Matkaan mahtui monta lauttamatkaa, kymmeniä tunteja junassa maisemien ihailua, valtavan ystävällisiä ihmisiä, vaelluksia, teltassa kauniiden unien näkemistä, erämökki tunturien keskellä, mitä kirkkain merivesi upean vanhan majakan ympärillä, maukkaita kala-aterioita, Knut Hamsunin jalanjäljissä kulkemista, vuorien ja meren ihailua...

Minulle paras tapa matkustaa on olla tekemättä liian tarkkoja suunnitelmia ja tiukkoja aikatauluja. Parhaat asiat tuntuvat sattuvan juuri silloin, kun suunnitelmat muuttuvat. Siksi pidän tärkeänä pitää suunnitelmat löyhinä, se antaa tilaa sattumille. Jonkinlaisen reittirungon teimme kuitenkin aluksi. Heti ensimmäisenä matkapäivänä reitti meni uusiksi, sillä kävi ilmi notta Vaasasta Umeåån kulkeva lautta oli täynnä, eikä meillä ollut paikkoja varattuna. Onneksemme soitin Vaasaan kysyäkseni paikkatilannetta ennen kuin ehdimme lähteä matkaan. Niinpä päätimme lähteä Tukholman kautta. Ja onneksi näin, sillä Tukholmassa sattui olemaan yhden lempivalokuvaajani, Sally Mannin, näyttely. Mikä onni!

Tukholmasta jatkoimme junalla kohti Lilleströmiä, oudolla tavalla Kouvolaa muistuttavaa kaupunkia. Siellä meillä oli muutama tunti aikaa nauttia tuopposet, ennenkuin matka jatkui kohti pohjoista, Trondheimin kautta aina Bodön kaupunkiin saakka.

Jatkoa seuraa...

Maanantai.

Toivottavasti sinun maanantaisi on sujunut vähemmän happamasti.

Mansikoita ja pakastimen sulatusta

Mansikat ovat vallanneet keittiöni! Ostin viisi kiloa mansikoita ja nyt olen pakastanut noita ihanuuksia kokonaisina ja soseena. Lisäksi tein hilloa ihka ensimmäistä kertaa elämässäni. Hillon teko oli paljon helpompaa kuin mitä olin aina kuvitellut sen olevan. Noudatin hillosokeripaketin ohjetta ja minun makuuni tuli ehkä hieman turhan makeata keitosta. Pitänee ottaa selvää hieman vähemmän makeista hilloresepteistä ensi kerralla. Onneksi kuitenkin tein vain puolikkaan annoksen ohjeesta, muuten olisin hukkunut äitelään hilloon. Sinun olisi pitänyt nähdä minut, kun keitin toisella kädellä hilloa ja toisella sulattelin pakastinta. Tunsin itseni kerrassaan kelpo emännäksi. Pakastimen sulatus on kyllä sen verran kinkkinen toimitus, että mieluusti eläisin elämäni loppuun asti välttäen moisen puuhan tyystin. Mollukoita ajattelin hankkia vielä toiset viisi kiloa. On sitten talven varalle vitamiineja talletettuna.

Hillontekomusiikki:
Neil Young: Harvest Moon

Sunnuntain raparperit

Sunnuntain kunniaksi päätin pyöräyttää vaniljaisen raparperipiirakan. Tässä männäviikolla olin vierailemassa erään ystävättäreni luona Kulosaaressa ja hän pakkasi minulle mukaan raparperia juuri sopivasti yhden piirakan tarpeiksi. Täytyy myöntää, että varsinkin näin kesäisin olen tavattoman kateellinen kaikille heille, joilla on oma piha ja kasvimaa. Uneksin alituiseen puutarhanhoidosta ja oman sadon keräämisestä talteen. Ehkäpä vielä jonain päivänä löydän itseni keittämässä hillokkeita oman pihan herukoista tahi kantamassa omaa perunaa kellariin talven varuiksi. Jonain päivänä, kuomaseni, jonain päivänä...
Kas, mutta tässä ohje piiraaseen:

Pohjataikina
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl sulatettua voita
1 muna
1 dl maitoa
Vaniljakiisseli
2 keltuaista
1 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl maitoa
1½ rkl maizenasuurustetta 
Pinnalle
5 dl raparperikuutioita
 Taustamusiikki
Olavi Virta: Sua lemmin kuin järjetön mä oisin

 1. Valmista ensin vaniljakiisseli. Sekoita kaikki ainekset kattilassa. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa ja selvästi paksunee. Nosta kattila levyltä.

2. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää voi, muna ja maito. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.

3. Kaada päälle vaniljakiisseli ja tasoita pinta. Ripottele pinnalle raparperikuutiot.

4. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia.

Tätä piirakkaa tehdessä minulle mieluisimpia työvaiheita olivat raparperien kuoriminen ja kananmunan keltuaisen erottelu. Raparperin kuorimisesta tulee mieleen tapetin irrotus. Mitä suurempi liuska lähtee kerralla, sitä miellyttävämpää. Tätä voisi verrata myös kuplamuovin poksautteluun. Valtavan terapeuttista tämä leipominen kerrassaan.

Huomenna palaan taas arkisen aherruksen pariin, mutta nyt kaivaudun nojatuolin nurkkaan ja aloitan lukemaan jotain uutta kirjaa. Sain juuri päätökseen Rosa Liksomin upean teoksen; Hytti nro6. Liksomilla on uskomaton taito kuvata ympäristöä. Lukijana tuntuu, että todella näin ja koin kaiken sen, mitä kirjan henkilötkin. Kirja aiheutti minulle myös valtaisan junamatkakuumeen. Ehkäpä vielä tämän kesän aikana lähden raiteiden päälle, kohti tuntematonta...