Mansikoita ja pakastimen sulatusta

Mansikat ovat vallanneet keittiöni! Ostin viisi kiloa mansikoita ja nyt olen pakastanut noita ihanuuksia kokonaisina ja soseena. Lisäksi tein hilloa ihka ensimmäistä kertaa elämässäni. Hillon teko oli paljon helpompaa kuin mitä olin aina kuvitellut sen olevan. Noudatin hillosokeripaketin ohjetta ja minun makuuni tuli ehkä hieman turhan makeata keitosta. Pitänee ottaa selvää hieman vähemmän makeista hilloresepteistä ensi kerralla. Onneksi kuitenkin tein vain puolikkaan annoksen ohjeesta, muuten olisin hukkunut äitelään hilloon. Sinun olisi pitänyt nähdä minut, kun keitin toisella kädellä hilloa ja toisella sulattelin pakastinta. Tunsin itseni kerrassaan kelpo emännäksi. Pakastimen sulatus on kyllä sen verran kinkkinen toimitus, että mieluusti eläisin elämäni loppuun asti välttäen moisen puuhan tyystin. Mollukoita ajattelin hankkia vielä toiset viisi kiloa. On sitten talven varalle vitamiineja talletettuna.

Hillontekomusiikki:
Neil Young: Harvest Moon









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti